Tapahtumat

 Haukkuvat Lintukoirat mukana Nivalan Mini Metsoleirllä.

Oltiin viettämässä Nivalassa mukava päivä lasten ja nuorten parissa Metsoleirin merkeissä.

Haukkuvia lintukoiria esiteltiin leiriläisille allekirjoittaneen ja Riistatuulen Paran sekä Hannu Pitkäsen ja Naavan Timantin voimin.

Harvoin saa näin innokkaalle yleisölle koiria ja haukkuvalla lintukoiralla metsästystä esitellä!

Alla osallistujat ja tunnelma kuvia päivästä.

IMG_7135IMG_7118

 

IMG_7115

IMG_7121

 

Yhdistyksen kesäpäivää vietettiin Rautiossa perjantaina 1.8.2014

Paikalle kertyi runsaslukuinen joukko kerholaisia, pikaisella laskutoimituksella reippaasti yli puolet jäsenistä oli paikalla. Illan kunniavieraana oli Thommy Svevar ja Thommyn johdolla käytiinkin vilkasta keskustelua PEVISA:sta , JTO:sta jne. Toivottavasti keskustelusta heränneet hyvät ideat jalostuvat sanoista teoiksi!

Yhdistyksen kummitoiminta uusien pystykorvaisten harrastajien mukaan saamiseksi päätettiin ainakin aloittaa jo tulevana syksynä. Kummitoiminnasta kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä hallituksen jäseniin, niin saadaan nimilista sivuille.

Nokipannukahvien kera nautittiin Kinan ja Vilin ”menestys kakkua”, savusaunan leppeistä löylyistä nautittiin ukkosen jylistessä ja raekuuron piiskatessa maisemaa.

IMG_6965

 

Kerholaiset kokoontuvat Rautioon.

 

IMG_6974

 

Thommy johtaa keskustelua.

 

IMG_6978

 

Puheenjohtajisto kuuntelee tarkkaavaisesti.

 

IMG_6980

 

Kokeneet kasvattajat rivissä..

 

IMG_6981

 

Kerhon ”isä hahmo” ja ”ikä presidentti” Aimo Kerola vaimonsa Raunin kanssa lähdössä kotimatkalle.

 

IMG_6984

 

Savusaunassa on todistettavasti käyty..

Ensi kesänä uudestaan!

Yhdistykesen vuosikokous pidettiin 26.2.2014 Raution elämystilalla. 

Paikalla oli ilahduttavasti ”kerholaisia” ja kokous sujui jouhevasti ja yksimielisesti. Kokouspöytäkirja nähtävillä Toiminta>Hallitus>pöytäkirjat osiossa. Puheenjohtajana jatkaa Seppo Anttilla ja hallituksen kokoonpano pysyy myös ennallaan.

 

Söpön haukut.
Kansainvälinen koe Ylivieskassa 2-3.11.2013. Ottelua tukemassa Sportia Ylivieskan Urheilu ja Lelu. (tutustu Sportian valikoimiin etusivulla olevasta linkistä)
Tiedustelut: markku.nikkinen@kotinet.com  puh: 040520326

Lauantain tulokset:

http://www.pystykorva.info/viewtopic.php?f=68&t=10376

Sunnuntain tulokset ja kokonaiskilpailun voitto:

http://www.pystykorva.info/viewtopic.php?f=68&t=10378

Lauantain voittaja kolmikko, Kotirovan Rikusta K&MVA Kelohongan Katasta KVA ja Peijakkaan Jenistä KVA.

IMG_5660

 

Ylituomari Reino Jortikka ja sihteeri Markku Nikkinen työssään:

IMG_5644

Tulosten odottelua:

IMG_5646

 

Tunnelmia sunnuntailta:

IMG_5663

 

 

IMG_5665

Rieskamaan Pimun kesyttämiä  teeriä yläkuvassa, alakuvassa omistaja Andres iloitsee ”kympin” täyttymisestä..

Sunnuntain voittajan Peijakkaan Jenin omistaja Olli Pirkola ”kuorii kermat päältä”.

IMG_5683

 

Kokonaiskilpailun voittajan Kotirovan Rikun omistaja Reijo Ylikangas keräilee pääpalkinnon ja kiertopalkinnot mukaansa..

IMG_5685

 

Sunnuntain kärkikolmikko: Peijakkaan Jeni, Rieskamaan Pimu ja Ukkoviken Jekku. Jekusta K&MVA.

IMG_5690

Haukkukuningas Söpön kansainväliset muistohaukut järjestetään nyt 37. kerran.

Seuraavasta linkistä ottelun ohjelmaan:

Ottelun ohjelma

Osallistuvat koirat

Söpön kisojen ”syntysanat” lausuttiin Jorma Ängeslevän saunassa, kun Jorma ja Kerolan Aimo saunoessaan miettivät, että Keski-Pohjanmaalle pitäis saada KV koe. Paikalle Soitettiin Niilo Rahkola Kalajoelta joka toi mukanaan Ylivieskalaiset Viljo Lahden ja Jukka Lipposen. Tällä porukalla ideoitiin Haukku-Kuningas Söpön muisto haukut.

Suomenpystykorva narttu Söpö oli Kalajokisen Eino Ojalan koira, joka voitti Haukkukuninkaan tittelin kahtena vuonna peräkkäin, vuosina 66 ja 67.

Kalajokiset Eino ja Tauno Ojala lähtivät touhuun mukaan ja Eino Ojala lahjoitti kisaan kiertopalkinnon  joka kisassa kiertää edellen.

Ensimmäiset Söpön muistokisat pidettiin Kalajoella  Matkailja hotellilla vuonna 1976. Alku vuosina nähtiin kisoissa Ruotsalais väriä runsaasti mukana kunnes rabbies tapaukset Suomessa sulkivat rajan koirilta, tehden Ruotsalisten osallistumisesta hankalaa. Toivottavasti näemme jatkossa myös Ruotsalaisia ja Norjalaisia koirakkoja kisoissa!

Söpönkisojen voittajat kautta aikain:

VOITTAJAT 1976-2011

1976 n. Mami 88 p. S. Hantula, Ylivieska 1977 n. Röjbackens Seija 90 p. K.G. Ekroos 1978 u. Tomi 76 p. T. Ojala, Kalajoki 1979 u. Remu 87 p. S. Hantula, Ylivieska 1980 u. Remu 86 p. S. Hantula, Ylivieska 1981 u. Tomi 95 p. T. Ojala, Kalajoki 1982 n. Piki 76 p. G. Joenväärä, Nivala 1983 u. Jerry 95 p. V. Kuonanoja, Pyhäjärvi 1984 u. Rippe 65 p. J. Ängeslevä, Ylivieska 1985 n. Piku 87 p. T. Ylikangas, Rautio 1986 n. Nelli 81 p. A. Mäyrä, Oulainen 1987 u. Farssi 87 p. V. Lahti, Ylivieska1988 u. Farssi 82 p. V. Lahti, Ylivieska 1989 n. Kiri 88 p. K. Kilpeläinen, Kuhmo 1990 n. Nippe 95 p. K. Kilpeläinen, Kuhmo 1991 u. Jesse 92 p. J. Kytökorpi, Ylivieska 1992 Ei kilpailtu. 1993 n. Tihu 82 p. A. Kerola, Lohtaja 1994 n. Veehoon Katri 96 p. H. Leskinen, Raahe 1995 u. Jallu 97 p. R. Ylikangas, Rautio 1996 n. Nessu 94 p. H. Lapinoja, Haapajärvi 1997 n. Susu 84 p. J. Krapu, Kalajoki1998 n. Linnustajan Siru 90 p. M. Tarkiainen, Pieksämäen mlk 1999 u. Jaro 81 p. J. Kytökorpi, Ylivieska 2000 n. Lexan Pimu 94 p. R. Ylikangas, Rautio 2001 n. Pakkasrustan Luusi 75 p. T. Sipola, Oulu 2002 n. Pakkasrustan Sindi  81 p. S. Pohjanoksa, Kalajoki 2003 n. Kirjalan Siru 78 p. T. Parkkonen, Siilinjärvi  2004 n. Pystykujan Risse 87 p. T. Toivanen, Järvenpää 2005 n. Pystykujan Risse 72 p. T. Toivanen, Järvenpää 2006 n. Lyyti 72 p. M. Paakkola, Ii 2007 n. Lyyti 84 p. M. Paakkola, Ii  2008 u. Kirjalan Poju 92 p. A Ovaskainen, Mikkeli 2009 n. Taipaleen Piri 91 p. R. Ylikangas, Kalajoki 2010 n. Räsäukon Virsi 91 p. J. Pyykönen, Nurmes 2011 n. Metsokorven Peppi 97 p. J. Huhmarniemi, Pyhäjärvi 2012 n. Metsokorven Peppi 92 p. J. Huhmarniemi, Pyhäjärvi. 2013 u. Kotirovan Riki 93 p. R. Ylikangas, Kalajoki.

 

 

Pohjanlohkon valintakoe vietiin läpi 5-6.10 Kannuksen partio Jylhässä.

Kiitos kaikille mukana olleille ja järjestelyihn osallistuneille, tapahtuma oli hieno! Tässä tulokset:

TAPAHTUMAT

Tiensä Haukku-otteluun selvittivät: Metsokorven Peppi, Pikkulehon Kiira ja Kunto. Onnittelut vielä kerran omistajille!

Paikka:

http://www.kannuksenkorvenkavijat.fi/Kuvia%20Jylh%C3%A4st%C3%A4.html

Osallistuneet koirat:

Lappi: Kontiokummun Rakka, Jahtitaigan Kepu, Kunto

IMG_5562 .IMG_5566IMG_5567

 

Keski-Pohjanmaa: Metsokorven Peppi, Lexan Ralli, Peijakkaan Jeni

IMG_5573IMG_5578IMG_5571

 

 

Kainuu: Rieskamaan Salli, Jokitorpan Tellu, Rissalan Einetti

IMG_5585IMG_5581IMG_5587

 

 

Pohjois-Pohjanmaa: Nappe, Pikkulehon Kiira, Suotaipaleen Miro

IMG_5595IMG_5590IMG_5594

 

Tunnelmia kokeesta:

IMG_5551IMG_5555IMG_5598

Ottelua tukemassa: http://www.kensapuu.fi/ ja http://www.agrimarket.fi/sivusto/dyn_tmpmyymalainfo_uusi.cfm?ID=483

 

kensalogoagrilogo

Klikkaa seuraavia linkkejä, näet ohjelman, koirat, maastot, tuomarit ja oppaat.

 

Käsiohjelma_kannet

Käsiohjelma_koirat

Maastot_tuomarit_oppaat

 

 

 

IMG_4997

 

Porukka alkaa kokoontua Rautioon..

 

 

IMG_4999

 

Illan isäntä ja varapuheenjohtaja vastassa.

IMG_5004

 

Illan viettoa pystykorva juttujen merkeissä.

 

 

IMG_5008

 

Matti myöhäset kotiinpäin lähdössä. Ensi kesänä uusiksi!