Riista asiat

1 2 3 4

Riistametsänhoidon ohjeet

Julkaistu4.1.2017 | Kirjoittanut Petri Siironen

Riistametsänhoito on talousmetsien hoitoa, jossa otetaan metsäkanalinnut ja muu riista huomioon. Menetelmät ovat vapaaehtoisia ja helppoja. Riistan voi huomioida kaikissa metsänhoitotöissä läpi metsikön kiertoajan.

Lue alla olevasta linkistä Riistakeskuksen ohjeet riistametsänhoitoon.

http://riista.fi/riistatalous/riistakannat/hoitosuunnitelmien-toimeenpano/riistametsanhoito/

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista, Arkisto, Riista asiat

Tiivistelmä Arto Marjakankaan luennosta/tutkimuksesta teeren poikastuotosta

Julkaistu10.10.2016 | Kirjoittanut Petri Siironen

Metsäkanalintujen poikastuoton vaihtelu – esimerkkilajina teeri
Tiivistelmä
Arto Marjakangas
Metsäkanalintujen syksyisen metsästettävän kannan tiheys riippuu merkittävästi pesinnän onnistumisesta ja poikueiden menestymisestä. Teeren poikastuoton vaihtelua ja siihen vaikuttavia tekijöitä tutkittiin Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa ja Ylä-Savossa vuosina 1989‒1993. Kaikkiaan 297 teerikanaa merkittiin radiolähettimellä talviruokintapaikoilla pääasiassa helmi-maaliskuussa. Lähettimien pariston odotettavissa oleva kestoikä oli 6‒10 kk. Käytetyllä lähetintyypillä ei muualla tehdyissä testitutkimuksissa ole ollut havaittavaa vaikutusta teeren hengissä säilymiseen eikä lisääntymiseen. Radioteerikanoilta löydettiin yhteensä 191 pesää, joista lähti kaikkiaan 943 untuvikkoa.
Poikastuoton kannalta ensimmäinen kriittinen ajanjakso on teerikanojen munintaan valmistautumis- ja munintakausi huhtikuussa ja toukokuun alkupuolella, joka on aikuiselle teerikanalle vuoden vaarallisinta aikaa ja jolloin noin neljäsosa kanoista jää petojen saaliiksi. Suuren kevätkuolevuuden perimmäinen syy on se, että kanat joutuvat tinkimään valppaudestaan ruokaillessaan aktiivisesti ja siksi altistuvat saalistukselle. Kevään kuolevuuspiikki on havaittu kaikissa tutkimuksissa, joissa on tutkittu teerikanojen kuolevuutta eri vuodenaikoina.
Pesinnän epäonnistuminen johtuu melkein aina saalistuksesta, useimmiten munien ja toissijaisesti naaraan joutumisesta pedon saaliiksi. Kolme neljäsosaa pesänryöstöistä menee pienpetojen tiliin. Radioteeritutkimuksessa noin 80 % ensipesistä kuitenkin säilyi kuoriutumiseen, paitsi yhtenä tutkimusvuotena, jolloin sekä ryöstettyjen pesien että tapettujen naaraiden osuus oli muihin vuosiin verrattuna kaksinkertainen. Tuolloin pienpetoja oli korkeintaan keskikertaisesti mutta myyräkannat aallonpohjassa. Nälkäiset pedot joutuivat korvaavaa ravintoa etsiessään liikkumaan tavallista enemmän ja siten löysivät enemmän pesiä.
Pesän säilymiseen vaikuttavista lähiympäristön piirteistä yksi tärkeimmistä näyttää olevan se, onko siinä metsäojia vai ei. Vesiojien olemassaolo 100 metrin säteellä teerenpesästä lisäsi merkittävästi pesän tuhoutumisriskiä. Tämä voi johtua siitä, että pedot mielellään saalistavat ojikoilla.
Pikkupoikasia kuolee paljon: keskimäärin vain kolmannes pesistä lähteneistä teerenpoikasista oli hengissä kolmen viikon kuluttua kuoriutumisesta. Tähän on kolme syytä. Ensinnäkin poikasten lämmönsäätelykyky on vasta kehittymässä ja ne tarvitsevat tiuhaan emon lämmitystä. Teerenpoikasten lämmityksen tarve päättyy noin 17 vuorokauden iässä. Toiseksi pikkupoikaset tarvitsevat proteiinipitoista eläinravintoa, mutta hyönteisten ja hämähäkkieläinten saatavuus vaihtelee paikallisesti ja sään mukaan. Lisäksi pikkupoikaset ovat ennen auttavan lentotaidon kehittymistä maapetojen ulottuvilla. Teerenpoikaset lentävät muutaman metrin noin viikon iässä ja kykenevät 10‒14 vuorokauden ikäisinä nousemaan puiden oksille.
Poikasten kuolinsyistä on niukasti suoria havaintoja. Norjassa saalistuksen osuus oli 90 % ja sateisen ja kylmän sään osuus vain 7 % radiolähettimellä merkittyjen metsonpoikasten välittömistä kuolinsyistä. Sade ja kylmyys kuitenkin altistivat poikasia pedoille. sen sijaan on enemmän tutkimustietoa. säilymiseen vaikuttavista tekijöistä mustikanvarvikon runsaus ja lämmin sää edistivät Keski-Suomessa tehdyssä tutkimuksessa teerenpoikasten säilymistä kahden viikon ikään. Kainuussa ja Ylä-Savossa vesiojat pesän lähistöllä lisäsivät poikueen tuhoutumisriskiä, ja runsaat sateet tehostivat vaikutusta.
Elinympäristöjen määrä ja laatu sekä ilmastotekijät määrittävät keskitason, jonka ympärillä vuosien välinen lyhytjaksoinen vaihtelu tapahtuu. Vuosien välistä vaihtelua aiheuttavat pääasiassa sääolot, petokannat, myyräkannat ja loiset ja taudit, joihin ei juuri pysty vaikuttamaan. Siksi lintukantojen tärkein ja vaikuttavin hoitokeino on talousmetsien luonnonhoito.

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista, Arkisto, Riista asiat
1 2 3 4
Linkkilista