Keski-Pohjanmaan kansainväliset kokeet, Haukkukuningas Söpön muistohaukut kisattiin nyt neljättäkymmenettä kertaa. Paikkana Ylivieska ja kisakeskuksena Huhmarin ulkoilualue. Kokonaiskilpailun voiton ja samalla b-Bark tutkan vei Kaustislaisen Pekka Tikkakosken spn Piitu, loistavalla 89p. voi 1 tuloksella!
Hyyvöksen Sohvi haukkui itsensä käyttövalioksi!

20161120_164523

Kokonaiskilpailun mitallikolmikko. Keskellä voittajan, Piitun, omistaja Pekka Tikkakoski, vasemmalla toisen, Hyyvöksen Sohvin omistaja, Ari Korhonen, Oikealla kolmannen, Vikin omistaja, Petri Siironen

Lauantaina 19.11 veti ylituomarin pestin, tutuun jämäkkään ja varmaan tyyliinsä Raimo Haapalehto Vetelistä. Sunnuntain ylituomaroinnit hoiti rautaisella otteella Heikki Lapinoja Haapajärveltä. Sihteerinä ja koetoimitsijana molempina päivinä Reijo Ylikangas Rautiosta. Suuret kiitokset kaikille tavalla tai toisella ”kinkereihin” osallistuneille, koiranohjaajille, ylituomareille, tuomareille, oppaille ja maastot tarjonneille metsästysseuroille!

Alla ylituomarin kertomukset ja tulokset.

”40. Söpön haukut, ensimmäinen päivä. Kova tuuli ja räntä-ja vesisade haittasivat koirien suorituksia ja tulostaso jäi vaisuksi. Huhmari toimi erinomaisena kisakeskuksena.
Tuomarit hoitivat tehtävänsä mainiosti, hyvä henkinen tapahtuma.”
Lintulaskenta: 1,05 lintua/km.

Tulokset lauantai:

1. 49 Tolkan Elsa FI31289/13 om. Juhani Hautala, Kajaani. Voi 3 61p.
2. 276 Joutsenvaaran Xanadu FI10880/15 om. Jouko Ala-Pöntiö, Kalajoki. Avo 3 50p.
3. 49 Halla FI43645/15 om. Ville Törmikoski, Oulainen. Avo 0 25p.
4. 276 Goldenheroes Diamond Sparcle FI58667/12 om. Mikko Törmikoski, Oulainen. Avo 0 10p.
5. 49 Mehtomäen Leia FI19700/15 om. Tapani Parkkonen, Siilinjärvi. Voi 0 5p.
6. 49 Hyyvöksen Sohvi FI15320/13 om. Ari Korhonen, Iisalmi. Voi 0 3p.
49 Takavaaran Elhä FI28864/11 om. Anita Jalkanen, Kuusamo. Luopui.
276 Kaikenriistan Noki FI39292/10 om. Marko Herraniemi, Oulu. Luopui.

Ylituomarin kertomus sunnuntai:
” Erinomainen, hyvähenkinen Kv. koe. Tulostaso kiitettävä. Koepaikkana Huhmari toimi erinomaisesti. Koiramäärän toivoisi kohoavan kokeen arvon mukaiseksi.”
Lintulaskenta: 2,3 lintua/km

Tulokset sunnuntai:

1. 49 Piitu FI38726/11 om. Pekka Tikkakoski, Kaustinen. Voi 1 89p.
2. 49 Hyyvöksen Sohvi FI15320/13 om. Ari Korhonen, Iisalmi. Voi 1 88p.
3. 49 Viki FI26571/13 om. Petri ja Mea Siironen, Kalajoki. Voi 1 76p.
4. 49 Jahtitaigan Iitu FI36117/10 om. Antti Korhonen, Siilinjärvi. Voi 2 68p.
5. 49 Mehtomäen Leia FI19700/15 om. Tapani Parkkonen, Siilinjärvi. Voi 2 65p.
6. 49 Häggingåsens Petra FI53849/13 om. Kai Rautiainen, Äänekoski. Voi 3 63p.
7. 49 Rota FI31248/15 om. Thommy Svevar, Malax. Voi 0 33p.
8. 49 Netta FI20513/15 om. Risto Säisä, Vieremä. Voi 0 25p.
9. 49 Tolkan Elsa FI31289/13 om. Juhani Hautala, Kajaani. Voi 0 23p.
10. 49 Takavaaran Elhä FI28864/11 om. Anita Jalkanen, Kuusamo. Voi 0 6p.